Olen äiti, puoliso, tytär, sisko, ystävä, neuvonantaja ja oman elämäni luoja. Kaikki, mitä minulla on, on syntynyt siitä, että olen joskus ajatellut sen mahdolliseksi ja suuntannut siihen energiani ja toimintani. Tässä elämässä opettelen rakentamaan kauneutta ympärilleni – ihmissuhteisiin, kotiin ja tilaan.
Tietoiset matkat ovat kulkeneet mukanani kirjaimellisesti vuodesta 2015, mutta tietoisen elämän etsintä on ollut osa minua jo lapsuudesta asti. En ollut se kaikkein “helppo” lapsi, vaan hyvin itsenäinen ja utelias. Kun Intia kosketti jokaista solua minussa – olin silloin alle 10-vuotias – Bhagavad Gita oli aina kodissani. Se oli käsin kosketeltava, aistittava, mutta tuolloin se tuoksui mystiikalta ja asioilta, joita en vielä ymmärtänyt, mutta jotka vetivät minua puoleensa.
Myrskyinen teini-ikä, onneton rakkaus, alkoholi, yökerhot ja baarit kuuluivat elämääni. Yliopiston filosofialuennot vihasin – ironista kyllä, päädyin itsekin filosofiksi – mutta minulla oli aina mukana kirja, johon kirjoitin kauniita ja viisaita lauseita. Silloin ne olivat minulle vain sanoja vihkossa, eivät vielä mitään enempää. Olin nuorena hyvin urakeskeinen ja etenin nopeasti, mutta en löytänyt onnellisuutta rahasta, ylellisistä toimistoista tai uusista autoista.
Ihmissuhteet ovat elämäni tärkein teema, ja tänä päivänä minulla on paljon jaettavaa niiden kautta. Puolisoni kanssa olemme olleet yhdessä vuodesta 2007, ja menimme naimisiin vuonna 2008 oltuamme puolitoista vuotta ystäviä. Olemme kokeneet ja rakentaneet yhdessä paljon. Matka on kuitenkin tuonut myös monia opetuksia, joita opettelemme edelleen. Rakennamme nyt tietoista yhteyttä ja suhdetta, mutta aina se ei ollut tällaista. Juuri parisuhde on saanut minut kääntymään sisäänpäin ja ollut voimakas sysäys sisäiseen muutokseen.
Menin naimisiin, ja heti häiden jälkeen tunsin kutsun saada lapsen. Toive oli ilmeisesti niin vahva, että sain ylhäältä kaksinkertaisen lahjan – kaksoset. Raskauden myötä ymmärsin, että elämää voi elää toisin, rauhallisemmin ja kauniimmin, ja aloin etsiä itseäni tietoisesti. Kaksosia odottaessani aloin käydä intensiivisesti jooga- ja meditaatioharjoituksissa. Yhden hyvin voimakkaan altaassa tehdyn harjoituksen jälkeen kuudennella raskauskuulla synnytin 27. viikolla. Se oli minulle järkytys: en halunnut enää elää, en halunnut tehdä mitään, olin murtunut. Kesti hyvän vuoden toipua, mutta sinä aikana kiinnostukseni ekologiaan säilyi ja kävimme mieheni kanssa lapsikasvatuksen kursseilla. Vuotta myöhemmin syntyi tietoisuuteen perustuva yritys, puulelujen myynti. Ne vuodet eivät olleet helppoja – olin vihainen, ärtynyt ja onneton, ja etsin iloa kodin remontoinnista sekä lyhyistä reissuista. Lapset sairastelivat jatkuvasti, mikä heijasti myös omaa energiatasoani; äidin tunne-elämä on vahvasti yhteydessä lapsen hyvinvointiin, ja äidin energia on hyvin tiiviissä yhteydessä lapseen noin kahdeksan vuoden ikään asti. Palasin joogan pariin useita kertoja, mutta en löytänyt silloin opettajaa, joka olisi voinut koskettaa sieluani pelkän kehon venyttämisen sijaan.
Nyt, kun lapsemme ovat teini-ikäisiä, on hienoa kasvaa yhdessä ja nähdä työn hedelmät. En ole koskaan pitänyt itseäni täydellisenä äitinä, vaimona tai naisena, mutta olen ollut utelias, halunnut tietää lisää ja oppia. Se on antanut minulle korvaamattoman kokemuksen siitä, ettei omiin perityihin uskomuksiin ja ympäristön luomiin toimintamalleihin tarvitse jäädä vangiksi.
Elämä oli vakaa – mieheni kanssa elimme kuten useimmat: työ, koti, viikonloppu. Sisälläni tunsin, että voisi elää toisin, mutta en vielä tiennyt miten. Mitä pidemmälle aika kului, sitä useammin törmäsin artikkeleihin perheistä, jotka matkustivat maailmalla. Eräänä päivänä sanoin itselleni, että nyt on pakko tehdä jotain. Mieheni Tom ei aluksi tukenut ajatusta, sillä elämämme oli “normaalia”: hyvät tulot, yritys ja koti. Mutta naisellinen intuitio ja sydämeni kertoivat, että muutoksen aika oli tullut. Lopulta naisellinen viisaus ja oveluus voittivat, ja mieheni sanoi kyllä idealleni. Niin alkoi valmistautuminen suureen matkaan. Tuolloin luulin sen olevan vain matka Thaimaahan, mutta sain samalla jotain paljon arvokkaampaa – matkan itseeni. Ja sen mukana myös paljon haasteita.
Muutimme Thaimaahan vuonna 2015, ja täällä alkoi “Crazy Journey” eli “Big Life Project”, joka antoi meille valtavasti. Olemme saattaneet tai suunnitelleet matkoja maan merkittäville poliitikoille, näyttelijöille, vaikuttajille, taiteilijoille, liikemiehille sekä tavallisille ihmisille – ja olemme ylpeitä siitä, että yli 10 000 ihmistä on luottanut meihin.
Tämä projekti ei syntynyt siksi, että olisimme halunneet rakentaa vielä yhden yrityksen, vaan kysynnästä: matkailijat itse loivat sen meille pyytämällä uusia palveluja.
Thaimaassa itsetuntemuksen polkuni alkoi ottaa suuria harppauksia – välillä havaintoni olivat vahvempia kuin kykyni integroida niitä arkeen. Jooga ja meditaatio palasivat vähitellen elämääni. Kun näin, että eräs ystäväni Liettuassa järjesti “jonkinlaista koulutusta”, kutsuin hänet hyvin rennosti mukaan Thaimaahan. Kyseinen koulutus olikin tunteiden vapauttamista, ja matkan jälkeen minusta alkoi purkautua voimakkaasti blokkeja, uskomuksia, rajoituksia ja pelkoja. Aloin ymmärtää kiitollisuuden ja anteeksiannon merkitystä. Kymmenen päivän jälkeen olo oli paljon kevyempi. Thaimaa avarsi tietoisuuttani valtavasti ja toi mukanaan monia näkymättömiä ja nähtyjä kokemuksia. Samalla se toi myös suuren testin parisuhteeseemme, jonka olemme selättäneet. Olemme kasvaneet yhdessä ja erikseen, ja nyt voimme rakentaa suhdetta, jossa on kunnioitusta, luottamusta ja rakkautta. Oli aika, jolloin etsimme keinoa olla olematta yhdessä, ja nyt olemme kiitollisia siitä, ettemme silloin sulkeneet ovea lopullisesti.
Muistan makailleeni sängyssä onnettomana, surullisena ja eksyneenä, enkä juuri jaksanut nousta ylös. Silloin ystävä soitti ja sanoi: “Ostan sinulle lipun huomiseen Thai Yoga Festival -tapahtumaan.” Nousin ylös ja menin. Festivaalilla tapasin toisen ystävän, joka kysyi, onko minulla lippu useammaksi päiväksi. Sanoin, että yksi vain. Hän ojensi kätensä ja pyysi minua antamaan hänelle 3 päivän lipun. Intiassa taas viimeisenä päivänä opettaja kutsui minut sivuun ja sanoi, ettei halunnut tehdä sitä ryhmän edessä, etteivät muut tuntisi saaneensa vähemmän, mutta hän halusi antaa minulle kaksi kirjaansa. Toisen opettajan kanssa kävi niin, että ennen viimeistä päivää hän sanoi: “Huomenna lopetamme klo 13, ja pyydän Simonaa jäämään vielä pariksi tunniksi.” Jäin, ja hän antoi minulle yksityissession, opetuksen sekä suuren alennuksen muille kursseilleen. Minun tehtäväni on vain päästää irti vastustamisesta ja seurata sielun polkua näkymättömän käden johdatuksessa. Näin on ollut jokaisella kurssilla.
Tiedän nyt, että tämän elämän tehtäväni on jakaa. Jakaa kokemani ja elettyäni sen, mistä puhun. Siksi jokaisen retriitin teema on minulle vahvasti läsnä, eletty ja koettu.
Olen jakanut kokemuksiani vuodesta 2018, mutta matka on jatkunut: on täytynyt jättää kaikki ja jäädä itse jälkeen, menettää ja kadottaa, päästää irti ja tulla irti päästetyksi, rakentaa kaikki uudelleen – ennen kaikkea omassa mielessäni – jotta voin sanoa: tänään elän runsasta, rauhallista ja rakastavaa elämää. Nyt tiedän, miten luon elämääni, miten muutan sitä ja miten annan itseni tulla johdatetuksi. Se on helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin uskotkaan. Missä on ajatus, siellä on energia; missä on energia, siellä on toiminta; missä on toiminta, siellä on tulos. Ymmärrän nyt, että loin sekä elämäni vaikeat että onnelliset vaiheet omassa mielessäni. Jos pystymme luomaan vastoinkäymisiä, pystymme luomaan myös juuri sen elämän, jota haluamme ja josta unelmoimme.